Tarinani triathlonin pariin on hyvin tavanomainen. Lasten syntymän jälkeen oli löydettävä uusia tapoja liikkua, kun erilaisiin ryhmäliikuntoihin oli hankalampi irroittautua. Aloitin juoksun ja ei aikaakaan, kun tuli ilmoittauduttua ensimmäisille maratoneille. Kuitenkin yksipuolinen juoksuharrastus alkoi tuomaan erilaisia vaivoja jalkoihin, ja juoksun rinnalle oli mietittävä muutakin tekimistä. Ajauduin triathlonin pariin. Päätös triathlonista minulle oli sinänsä helppo, koska lapsena olin harrastanut uintia, ja juoksu oli jo hyvässä vauhdissa. Enää oli opeteltava pyöräilemään ja yhdistämään nämä kolme lajia yhteen.
Kuitenkin jo hyvin pian harrastuksen alkumetreillä koin järkevämmäksi pyytää apua kokeneemmalta konkakarilta, ja Maija astui mukaan kuvioihin valmentajan roolissa. Tämän kautta treenaminen järkevöityi kerta heitolla, ja harjoitteluun tuli selkeä rytmitys ja myös nousujohteisuus tärkeitä lepopäiviä unohtamatta. Tästä on nyt reilu nelisen vuotta, ja yhteistyö Maijan kanssa jatkuu edelleen. Triathlonissa osallistumisia on tullut kerrytettyä alun pika- ja perusmatkojen jälkeen triathlonin puolimatkoilla ja ehdottomasti hienoimpana saavutuksena täyden matkan triathlon elokuussa Kööpenhaminassa.
Viime lokakuussa, kun päätin pitkän pohdinnan jälkeen triathlonkavereiden innostamana, laittaa ilmoittautumisen sisään täydelle matkalle, tuo matka tuntui kieltämättä ihan älyttämältä. Uintia 3,8 km, pyörää 180 km ja juoksua 42 km. Olinko ihan hullu? Mutta loppuviimein juuri tuo älyttömyys ja matkan haasteellisuus oli se voima, joka motivoi määrätietoisesti tekemään töitä tavoitteen eteen. Vaikka vuosi oli työntäyteinen, oli vuosi ehdottomasti paras vuosi triathlonin parissa ikinä. Vaikka intoa oli ja helposti yksikseen mopo olisi niin sanotusti karannut käsistä, valmentaja Maija piti kokoajan järjen touhussa, ottaen huomioon myös muun elämän kuormittavuuden, työn ja perheen. Maltilla edettiin ja tehtiin oikeita asioita oikeaan aikaan. Näillä eväin taattiin onnistunut ja ennen kaikkea terve vuosi, joiden turvin oli luottavainen mieli startata elokuisena sunnuntai aamuna.
Uinti on ollut minulle aina se helpoin ja vahvin laji triathlonissa uintitaustan vuoksi. Myös Kööpenhaminassa uinti oli omaa leppoisaa tekemistä ja matka eteni ihan huomaamatta. Pyörä taas on ollut se heikoin lenkki ja totuttu on jo aiemmissa kisoissa, että hyvän uinnin jälkeen porukka painelee pyörässä ohi. Tästä huolimatta yritin muistutella itseäni ottamaan oman rauhallisen pyörän välittämättä muista, koska poljettavaahan riitti ihan mukavasti. Pyörä poljettiin kahtena kierroksena ja vastassa oli sekä myötä- että vastatuulta, suoraa nopeaa paanaa, että pieniä mutkitteleviä kyläteitä ylös ja alas. Isoin huoli ennen kisaa oli, miten pystyä tankkaamaan tarvittava määrä kisan aikana, sillä jos energiat loppuu, leikki loppuu lyhyeen. Pelkästään jo pyörässä puhuttiin 15 energiageelistä. Loppuviimein päivän pelastus oli, kun ymmärsin laittaa geelit pulloon ja jatkaa sitä vedellä. Tuloksena oli lähinnä marjamehulta maistuva seos, joka oli yllätykseksi todella helppoa saada alas. Energiat riitti pyörässä ja kilometrit kului odotettua nopeammin.
Juoksuun tullessa jaloissa kyllä kieltämättä tuntui ja jalkapohjaa kramppasi ihan huolella, olihan takana 180 km pyörää ja 3,8 km uintia. Mutta ei auttanut, maratoni oli vielä jäljellä. Mutta samalla tuuletukset ja iso helpotus sille, että pyörä oli ohi, vehkeet kesti ja "loppusuora" voi alkaa. Nyt voi vaikka kävellä, jos siltä tuntuu. Alun kankeuden jälkeen oma vauhti alkoi löytyä ja juoksu sujua. Juoksu juostiin 4,5 kierroksena tankkauspisteiden ollessa aina parin kilsan välin. Helpottaakseni matkaa jaoin juoksun tiettyihin etappeihin huoltojoukkojen, kannustajien ja tankkauspisteiden turvin ja kas kummaa kilometrit ja kierrokset alkoivat kulua vähitellen. Juoksu oli kannukseltaan ehdottomasti paras ja koko matkan oli kadut täynnä ihmisiä huutamassa ja soittamassa musiikkia. Heistä sai valtavasti energiaa ja voimaa jatkaa. Annoin itselleni luvan kävellä tietyt huoltopisteet ottaen vuorotellen geeliä, cokista ja suolaa. Energiat upposi edelleen ja meno tuntui odotettua paremmalta. Toki jaloissa tuntui, olihan töitä tehty jo kellon ympärys. Vihdoin ja viimein tuli viimeinen kierros ja lopuksi se kauan odotettu maalisuorakin. Hyvällä hapella, energioilla ja fiiliksellä koko setti pakettiin aikaan 12.05h (uinti 1.08, pyörä 6.19, juoksu 4.19).
Itkuhan siinä tuli! Mieletön suoritus. Vuosien ja etenkin menneen vuoden kova työ palkittiin!
Iso kiitos saavuksesta kuuluu Maijalle, jota ilman en olisi selvinnyt.
- Johanna Hautamäki
